| #1 | Set | Suonenjokelainen nuorista koostuva trio, jotka ovat soittanneet yhdessä viisi vuotta he soittaa covereita mutta yllätyksiäkin saattaa Iisrokkiin tulla. Set soittaa musiikkia kohtuullisen monipuolisesti, mutta proge on sydäntä lähellä. |
| #2 | Lauluyhtye Sointu | Vuonna 2010 aloittanut lauluyhtye Sointu, jonka jäsenet opiskelevat kaikki Kuopion Yhteiskoulun musiikkilukiossa. Ohjelmistoon sisältyy monenlaista musiikkia klassisesta musiikista 50-luvun iskelmään ja nykypoppiin. |
| #3 | Miauskis Kissa ja Pelle Pappa & Taikapallot | Miauskis Kissa ja Pelle Pappa & Taikapallot / lasten satuhahmokilpailu. Miauskis -kissa laulaa, soittaa ja leikittää lapsia ja Pelle Pappa on sympaattinen taikapallomestari, jonka käsissä syntyy yli 40 hahmoa. |
| #4 | Moottörin Jyrinä | Moottörin Jyrinä Moottörin Jyrinä on vuonna 2000 perustettu hevibändi, joka soittaa heviä lapsille sekä lapsenmielisille. Musiikki on kunnon heavya sillä erotuksella, että sanoitukset on suunnattu lasten korville. Sanoma kappaleissa voi olla opettavainen tai sitten vaan ihan hauska tarina arkielämästä. |
| #5 | Dissonanssi | Dissonanssi Dissonanssi on vuoden 2004 lopussa perustettu Pieksämäkeläinen yhtye. Yhtyeen musiikki on groovaavaa ja funkahtavaa pop/rockia vahvalla sanomalla ryhditettynä. |
| #6 | Chalice For Your Loss | Chalice For Your Loss Proge vivahteista raskaampaa postrockia soittava keskisuomalainen yhtye. |
| #7 | Salomo & Kulmakivi Reggaeband | SALOMO & Kulmakivi reggaeband Kuopiolaislähtöinen nuori reggaelupaus Salomo ja keikkakokoonpanoksi kasattu kahdeksan henkinen rytmiryhmä Kulmakivi. |
| #8 | Kaukolasipartio | Kaukolasipartio Kaukolasipartio on viihdyttävä ja monipuolinen yhtye, joka esittää “kaukolaseineen” tämän päivän ja tulevaisuuden viihdemusiikkia. Partiolaisina hääräävät Jaakko Tepon pojat Ilja Teppo ja Johannes Teppo sekä Sampsa Asikainen, Pertti Feller ja Kämy Kämäräinen. |
Pidätämme oikeuden tapahtuman ohjelmaan mahdollisesti tuleviin aikataulu-, ohjelma- ym. muutoksiin.
Kiitos mahtavat artistit, ihana yleisö ja kaikki tukijat ja rakkaat talkoolaiset vuoden 2011 rokista!
Näistä tunnelmista on hyvä jatkaa eteenpäin!
Vuoden 2012 Iisrokki järjestetään 4.8.2012.
Iisrokki tarjoaa alkoholittoman vaihtoehdon sekä värikästä viihdettä koko perheelle!Iisrokki on yksipäiväinen, päihteettömyyteen kannustava, ikärajaton, hyvän fiiliksen musiikkitapahtuma Suonenjoella, Iisveden kylässä. Iisrokki järjestetään seitsemättä kertaa lauantaina 04.08.2012 Sinisen Majatalon ranta-areenalla. Iisrokki on ohjelmantäyteinen tapahtuma, jossa viihtyy koko perhe. Musiikillinen menyymme on monipuolinen, se tarjoaa paljon erilaisia vaihtoehtoja, hienoja elämyksiä gospelista reggaeseen kahdeksan artistin esittämänä sekä erilaisia aktiviteetteja ja akrobatiaa. Oheisohjelmaa järjestävät mm. NUORTEN PALVELU RY – KÄNNILASIKORIS, SUONENJOEN TAIDESEURA – KASVOMAALAUSTA, Pelialueella korikiipeilyä, frisbeegolf |
Iisrokki on nyt myös lasten huvia!Jos sull´ lysti on niin… Lasten satuhahmo kilpailu Iisrokissa. Merenneitoja, menninkäisiä, Kapteeni Koukku, Rölli-Peikko vai aivan jotain muuta? Paras asu palkitaan, ilmoittautuminen paikan päällä klo 14.00- 15.15. Sarjat 2-4 vuotiaat , 5-7 vuotiaat ja 8-12 vuotiaat, ilmoittautuminen paikan päällä. Kaikki palkitaan. |
SijaintiIisrokin tapahtumapaikkana on Sinisen Majatalon ranta-areena Iisveden Kinnulanniemessä, Suonenjoella. Kinnulanniemessä on nihkeästi pysäköintitilaa, joten suosittelemme vahvasti kaverikuljetuksia. Tapahtuma-alueelle on matkaa n.8 km Suonenjoen keskustasta. Tapahtumasta järjestetään linja-autokyyti pois tapahtuman jälkeen noin klo 23.00 |
IkärajaTapahtumaan ei ole ikärajaa ja kaiken ikäiset ovat tervetulleita. Suosittelemme kuitenkin alle 12-vuotiasta saapumaan vanhemman henkilön mukana. |
PäihteettömyysAlueella ei anniskelua eikä omia pulloja suvaita. Portilla ei ole puhalluskoetta, mutta toivomme festarivieraiden kunnioittavan tapahtuman henkeä. Häiritsevästi käyttäytyvät henkilöt poistetaan tapahtumasta. |
PorttiPääportti aukeaa lauantaina klo 13.30. Saavu alueelle mahdollisimman hyvissä ajoin ja seuraa porttien kylttejä. Pääportin sisääntuloväyliä on yksi. Jonoja saattaa esiintyä, mutta jos hetkeksi jonoon juututkin, muista säilyttää hyvä festarimieli. Avaa laukkusi valmiiksi tarkastusta varten. |
NarikkaPääportin vierestä löytyy narikka, johon voit jättää ylimääräiset tavarat tapahtuman ajaksi. Narikka on ilmainen. Iisrokki vastaa narikkaan jätetyistä tavaroista VAIN tapahtuman ajan, joten muistathan hakea tavarasi lähtiessäsi tapahtuma-alueelta! |
Info-pisteInfo-piste sijaitsee sisääntulossa ja on auttava käsi ongelmallisen tilanteen kohdatessa. Infopisteen ihmiset ovat paikalla sinua varten, joten älä epäröi kysyä. Infosta saat tietoa tapahtumasta, aikatauluista, paikallisliikenteestä jne. Sieltä voit myös kysellä alueelle kadonneista tavaroistasi. Löytötavarat säilytetään Majatalolla sunnuntai-iltapäivään asti, jonka jälkeen ne toimitetaan poliisilaitoksen löytötavaratoimistoon. |
MyyntikojutIisrokissa ei nälkä pääse yllättämään, sillä kojut tarjoilevat ruokaa joka lähtöön muurinpohjaletuista makkaraan ja hampurilaisiin. Kesällä 2011 ruokavalikoiman laajuuteen ja laatuun on kiinnitetty erityisen suurta huomiota. Saatavana on myös kahvia, limua, metrilakua ja poppareita. Alueella on alkoholiton drinkkibaari, jossa rennon musiikin hyväillessä korvia voi parantaa maailmaa kavereiden kanssa. Listalta löytyy baarimestarin suosittelemia tutustumisen arvoisia drinkkejä. Lisäksi paikan päällä voit ostaa koruja, levyjä, bändipaitoja jne. Festivaalien oheistuotetorilta juontoteltan läheisyydestä löydät virallisen Iisrokki-myyntipisteen. Täältä löydät yhtyeiden ja artistien omat tuotteet ja hyvällä onnella saat artistilta nimikirjoituksen levyysi tai T-paitaasi. |
MaksaminenKioskit ottavat vastaan vain käteistä. Ota siis käteistä rahaa mukaasi. Alueelta ei löydy käteisautomaattia. Lähin pankkiautomaatti sijaitsee Suonenjoen keskustassa, noin 8 km päässä alueelta. |
TupakkaTupakointi alueella on sallittu vain ja ainoastaan erillisellä, rajatulla tupakointialueella lähellä sisääntuloporttia ja sielläkin luonnollisesti vain täysi-ikäisille. |
Kuvaaminen ja tallennusEsitysten luvaton taltiointi on kielletty (tekijänoikeuslaki § 2 ja 45). Videokameroiden ja nauhureiden tuominen festivaalialueelle on kielletty, jollei asiaa ole erikseen sovittu järjestäjän kanssa. Järjestyksenvalvojilla on tarvittaessa oikeus poistaa luvattomat tallennusvälineet ja tallenteet. Tavallinen taskukamera ja kännykkä ovat kuitenkin sallittuja. |
LemmikkieläimetLemmikkieläimet ovat ihmisen parhaita kavereita, siitä huolimatta ne eivät nauti meidän laillamme rockfestareiden tarjonnasta. Toisin sanoen lemmikkien tuonti alueelle on kiellettyä. |
Suojaa itseäsiSuojaa kuulosi ja käytä korvatulppia tai kuulosuojaimia. Korvatulppia on myynnissä sisääntuloinfossa. |
Turvallisuus ja ensiapuAlueella päivystää koko tapahtuman ajan ensiapuryhmä. EA-tukipiste on heti sisääntulon vieressä. Festivaalin onnistumisen kannalta on tärkeintä, että kaikilla on hyvä olla ja ettei kenellekään satu mitään. Alueella kiertää järjestyksenvalvojia pitämässä yleisöstä huolta, mutta turvallisuus on myös sinun omalla vastuullasi. Muistathan myös, ettei mikään kysymys ole liian pieni esitettäväksi järjestyksenvalvojille. Pidä huolta itsestäsi ja kavereistasi! Pidä huoli myös omaisuudestasi, sillä Iisrokki ei vastaa vahingoitetusta tai varastetusta omaisuudesta Aseiden, teräaseiden, räjähteiden ja muiden väkivaltaan käytettävien esineiden tuonti tapahtuma-alueelle on kielletty. Myöskään minkäänlaisia työkaluja et tule tarvitsemaan Iisrokissa. Lasipullot, tölkit ja suljettavat astiat ovat niin ikään kiellettyjen esineiden listalla. Kaikkien tapahtumakävijöiden on näytettävä laukkunsa sisältö tapahtuma-alueen portilla. Kieltäytyjien reput otetaan narikkaan, josta ne saa lähtiessä noutaa. Avaamattomien muovisten 0,5l virvoitusjuomapullojen tuonti on sallittua. Kuten lähes kaikilla johtavilla eurooppalaisilla festivaaleilla, ns. crowd-surfing on myös Iisrokissa kielletty. Ei varmastikaan tarvitse erikseen kertoa miksi. Kuten hyvin tiedetään, saattaa lavan edusta olla hyvin, hyvin, hyvin ruuhkainen. Joten jos ahdistut tiiviissä ihmismassassa, tai tunnet olosi heikoksi, väsyneeksi, janoiseksi tai nälkäiseksi, kehotamme katsomaan lempibändisi keikan hieman kauempaa. Musiikki kuuluu kyllä hyvin koko alueella. |
RoskajuttujaLaita roskat roskikseen ja tupakan tumpit tupakkapaikalla purkkiin. Alueella on useita vessoja, joten puskapissit ja -kakit jätetään väliin. Majoitusta Suonenjoen alueella |
Lue lisää infoa